Siirry suoraan sisältöön

Julkaisut

Miksi standardeja laaditaan?

Standardit helpottavat sekä taloudellista toimintaa että kansalaisten elämää monella tavalla. Tuotteiden valmistaminen eri markkinoille on helpompaa, kun jokaista maata varten ei tarvitse tehdä yksilöllisiä laitteita. Laitteet ovat helpommin sovitettavissa yhteen, kun niiden osat ovat standardien mukaiset. Paperit mahtuvat niille varattuihin A4-kokoisiin lokerikkoihin, ja kodinkoneisiin ei tarvitse valita verkkoliittimiä useista eri versioista. Testitulokset ovat vertailukelpoisia, kun mittaukset on tehty saman menetelmän mukaisesti. Aikaa ja voimavaroja säästyy, kun jokaisen organisaation ei tarvitse pohtia erikseen, mitä asioita esim. ympäristö- tai laatujärjestelmän rakentamiseen tulee kirjata. Standardien käytön onkin useissa tapauksissa todettu lisäävän bruttokansantuotetta.

Lainsäädännössä käytetään yhä enemmän apuna standardeja. Itse lakitekstiin esimerkiksi kirjoitetaan vain jotakin asiaa koskeva vaatimus, ja se, täyttääkö tuote vaatimuksen, testataan standardin avulla, johon lakitestissä viitataan. Standardit ovat siis tärkeä työväline markkinavalvonnassa.

Osa eurooppalaisista standardeista laaditaan EU- komission pyynnöstä. Komissio antaa tällöin jonkin direktiivin pohjalta mandaatin standardin laatimiseen. Mandaattien pohjalta laadittuja standardeja kutsutaan harmonisoiduiksi eli yhdenmukaistetuiksi standardeiksi.

Lue lisää standardeista ja muista julkaisuista

Julkaisujen myynti

Viimeksi päivitetty 11.04.2024