Biopohjaiset tuotteet ja niiden standardisointi biotalouden keskiössä

Jouni Valtanen (jouni.valtanen a kemesta.fi), 13.3.2015

Biopohjaiset tuotteet ovat tärkeä osa biotaloutta, joka nähdään yhtenä tärkeimmistä lähteistä talouskasvun ja työllisyyden kasvattamiseksi tulevaisuuden Euroopassa. Biopohjaisten tuotteiden edut saattavat sisältää lisätoimintoja, tehokkaampaa luonnonvarojen käyttöä sekä muita ympäristöhyötyjä. Eurooppalainen standardisointijärjestö CEN on kehittää standardeja, jotka tukevat biopohjaisten tuotteiden markkinoiden kasvua lisäämällä tuotteiden läpinäkyvyyttä ja kuluttajien luottamusta.

Biopohjaisten resurssien käyttö on kasvamassa sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Suomella on Euroopan suurimmat ja maailman neljänneksi suurimmat biomassojen varannot ja niiden hyödyntämiseen liittyvää huippuosaamista kemiassa, metsäteollisuudessa ja bioteknologiassa. Biopohjaisia tuotteita ja biotaloutta kehitetään Suomessa tehokkaimmin laaja-alaisella, toimialat ylittävällä yhteistyöllä. Biotaloudelle on ominaista ympäristöä säästävän puhtaan teknologian käyttö sekä materiaalien tehokas kierrätys. Sen optimaalinen kehittäminen edellyttää toimialarajat ylittävien toimintamallien yleistymistä niin tutkimuksessa, hallinnossa kuin liike-elämässä. Yhteistyö takaa luonnonvarojen tarkoituksenmukaisimman käytön: toisen jäte voi olla toisen raaka-aine.

Biomassan kasvavan käytön on saanut aikaan innovatiiviset teknologiat ja uudet biopohjaiset materiaalit ja tuotteet. Lukuisat epävarmuudet yritysten, poliittisten päättäjien ja kuluttajien kesken biopohjaisten tuotteiden hyvyydestä ja ympäristöystävällisyydestä voivat kuitenkin rajoittaa uusien tuotteiden ja teknologioiden kasvamasta täysimittaisiksi kaupallisiksi sovelluksiksi. Tuotteet ja markkinat tarvitsevat läpinäkyvyyttä, luottamusta ja vakautta, jotta saadaan aikaan uusien teknologioiden kaupallistamista, tuotteita ja edelleen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa.

Biopohjaisten tuotteiden markkinat on todettu olevan päämarkkina-alue Euroopan komission edelläkävijämarkkina-aloitteessa (Lead market initiative). Edelläkävijämarkkina-aloitteessa pyritään tukemaan tunnistettuja aloja poliittisin keinoin, kuten lainsäädännön, julkisten hankintojen, standardoinnin ja muiden tukitoimintojen avulla, jotta voitaisiin pienentää esteitä uusien tuotteiden markkinoille tulolle.

Komissio näkee standardit keskeisinä tekijöinä uusien biopohjaisten tuotteiden kysynnässä. Standardit biopohjaisille tuotteille voivat lisätä markkinoiden läpinäkyvyyttä tarjoamalla yhteisiä harmonisoituja menetelmiä ja vaatimuksia näiden tuotteiden väittämien arvioimiseksi (esim. biohajoavuus, biopohjainen osuus, kierrätettävyys, kestävyys). Standardien merkitystä korostetaan myös Euroopan komission työohjelmissa, tiedonannoissa sekä erillisissä standardisointipyynnöissä (mandaatit), joiden sisältämät standardit tulevat usein viitattaviksi EU:n direktiiveissä ja tätä kautta kansallisiin lakeihin ja asetuksiin. Biopohjaisten tuotteiden alueelle komission on antanut useamman mandaatin; M/429 Biopohjaisten tuotteiden standardisointiohjelman laatiminen, M/430 Biopolymeerit ja biovoiteluaineet, M/491 Bioliuottimet ja Biopinta-aktiiviset aineet ja M/492 Biopohjaisten tuotteiden horisontaalistandardien kehittäminen.

Standardointi on tehokas keino, jolla voidaan parantaa tuotteiden laadun luotettavuutta, helpottaa teollisuuden yhdenmukaistamista ja vahvistaa kuluttajien luottamusta biopohjaisiin tuotteisiin ja biotalouteen. Eurooppalaisen standardisointijärjestön (CEN) tekninen komitea CEN/TC 411 "Bio-based product" laatii biopohjaisten tuotteiden standardeja kattaen seuraavat horisontaaliset näkökulmat: terminologia, näytteenotto, sertifiointityökalut, biopohjaisuuden määrittäminen (analysointimenetelmät) elinkaarianalyysin sovellukset ja liitännät sekä kestävyyskriteerit käytetylle biomassalle ja lopulliselle tuotteelle. Yleisten biopohjaisten tuotteiden horisontaalistandardien lisäksi CEN on laatimassa standardeja biovoiteluaineiden, biopolymeerien, biopinta-aktiivisten aineiden ja bioliuottimien alueella. Eurooppalaiset standardit tukevat nykyistä lainsäädäntöä ja politiikan tavoitteita koskien biotaloutta.

Lisätietoja standardisoinnista, biopohjaisista tuotteista ja biotaloudesta:
CEN/TC 411 "Biopohjaiset tuotteet" toiminta
European standards supporting the market for bio-based products
206KB, päivitetty 27.2.2015
Tutkimusta standardisoinnin tueksiKemianteollisuus ja biotalous
Esimerkkejä biopohjaisista tuotteista
2.6MB, päivitetty 27.2.2015
Metsäteollisuus ja biotalousMitä biotalous on? (video)The Bioeconomy starts here (video)

Takaisin